Kymen Sanomat: Leppä voitti näyttökisan Espoossa — kamppailu EM-kisapaikoista kiihtyy

Kymen Sanomat: Leppä voitti näyttökisan Espoossa — kamppailu EM-kisapaikoista kiihtyy

Julkaistu 18.1.2020 19:26

Leppä voitti näyttökisan Espoossa — kamppailu EM-kisapaikoista kiihtyy

Aleksi Leppä
Aleksi Leppä

Haminan Ampumaseuran Aleksi Leppä voitti ilmakivääriammunnan toiseksi viimeisen EM-näyttökisan Espoossa lauantaina. Peruskisan sijalta neljä finaaliin lähtenyt haminalainen voitti finaalin 0,8 pisteen erolla peruskisan voittaneeseen Raaseporin Joni Stenströmiin.

— Peruskilpailu ja finaali olivat haastavia tänään. Aika kova fysiikkaharjoitusviikko alla, mikä näkyi ammunnassa, Leppä sanoi.

— Oli vaikeaa saada jalkoja ja selkää rennoksi, jonka seurauksena tuli paljon huonoja laakeja. Hyvillä lähdöillä tuli hyvät osumat, mutta oli vaikeaa saada lähtemään rennosti. Tyytyväinen kuitenkin olen finaaliin, lukuun ottamatta muutamaa huonoa laukausta.

Lepän valinta helmikuun lopulla Puolan Wroclawissa käytäviin EM-kisoihin on ollut selvä jo pitkään. Stenström aiheutti valitsijoille päänvaivaa paukuttelemalla peruskisassa 625,9 pistettä. Kova tulos paransi Stenströmin asemia EM-valinnoissa, ja hänellä on sunnuntaina mahdollisuus vielä kiilata Kankaanpään Juho Kurjen edelle. Ohitus edellyttäisi Stenströmiltä 624,7 pisteen tulosta. Kurki ja Leppä eivät osallistu sunnuntaiseen kisaan.

— Valinnoissa painavat numeroiden lisäksi myös urheilijan aikaisempi arvokilpailumenestys, kansainväliset näytöt, ampujan kehityssuunta ja -ennuste. Jos Stenström ohittaisi Kurjen niukasti, niin uskon, että Kurki lähtee, Aleksi Lepän valmentajaisä Marko Leppä sanoi.

— Tilanne on toinen, jos Stenström pamauttaa kuvat lukemat taululle. Aleksi lähtee joka tapauksessa.

Haminan Ampumaseuran Juha Rutonen oli lauantain kisassa neljäs. Hän ampui peruskilpailussa 609,3 pistettä ja finaalissa 203,5.

Jukka Lehtoranta

JUKKA LEHTORANTA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *