Kymen Sanomat: HAS:n Aleksi Leppä ei saanut olympiapaikkaa – Polviammunta pilasi EM-kilpailun

Kymen Sanomat: HAS:n Aleksi Leppä ei saanut olympiapaikkaa – Polviammunta pilasi EM-kilpailun

Etusivu | Kymen Sanomat

URHEILU 18:22

HAS:n Aleksi Leppä ei saanut olympiapaikkaa – Polviammunta pilasi EM-kilpailun

Antti Kaarto

Haminan Ampumaseuran Aleksi Leppää ei nähdä Tokion olympialaisissa. Lepän viimeinen mahdollisuus olympiapaikan saavuttamiseen oli lauantaina, kun Kroatian EM-kilpailuissa ammuttiin pienoiskiväärin 3×40 laukauksen kilpailu.

Leppä oli 15:s ja jäi finaalista neljän pisteen päähän tuloksella 1 175. Polviammunnan jälkeen hän oli tulosliuskan häntäpäässä, mutta makuuammunta sujui hyvin ja pystystä hän oli yksi kilpailun parhaita.

– En oikein löytänyt syytä mikä polvessa oli vialla, mutta ei vaan ollut osuminen kohdallaan, Leppä ihmetteli tiedotteessa.

– Makuu ja varsinkin pysty oli hyvää tänään. Polven kun olisin saanut omalle tasolle, minulla olisi ollut mahdollisuus olla finaalissa. Ei tällä kertaa, summasi Leppä.

Muista suomalaisista Juho Kurki oli 37:s ja Sebastian Långström 47:s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *