IS: Väinö Markkanen on kuollut

IS: Väinö Markkanen on kuollut

URHEILU

Väinö Markkanen on kuollut

Tokion olympiakisoissa 1964 vapaapistoolin olympiakultaa voittanut Väinö Markkanen on kuollut 93-vuotiaana.JAA

Väinö Markkasen käsi oli vakaa olympiakisoissa 1964.

Väinö Markkasen käsi oli vakaa olympiakisoissa 1964. KUVA: PERTTI JENTYIN/LEHTIKUVA

Juha Kanerva

17:30

SUOMALAINEN huippu-urheilu menetti 10. kesäkuuta merkkihahmon, kun olympiavoittaja Väinö Markkanen (9.5.1929–10.6.2022) siirtyi ajasta iäisyyteen 93-vuotiaana Lohjalla. Mestariampujan tytär Merja Markkanen vahvisti isänsä kuoleman Ilta-Sanomille. Jusolanlammen palvelukodissa viime vuodet asunut Väinö Markkanen sai sydänkohtauksen viikko ennen kuolemaansa eikä toipunut kohtauksesta. Markkasen Irja-vaimo kuoli vuonna 2018.

Paltamon Uudessakylässä syntynyt Markkanen voitti vapaapistoolin olympiakultaa Tokiossa 1964. Hän sijoittui tuona vuonna viidenneksi Vuoden urheilija -äänestyksessä. Paraatilajissaan hän saavutti myös joukkuekilpailussa EM-pronssia vuonna 1969 ja MM-pronssia vuonna 1974. Vuoden 1970 MM-kilpailuissa hän oli isopistoolikilpailussa yhdeksäs.

Väinö Markkanen myhäilee kotimaisemissaan Lohjalla kesällä 2013.

Väinö Markkanen myhäilee kotimaisemissaan Lohjalla kesällä 2013. KUVA: LEENA KOSKELA

TOKION olympialaisten vapaapistoolikilpailu oli varsin dramaattinen. Rajaylikersantti Markkanen aloitti vaatimattomasti, mutta paransi sarjojaan kilpailun edetessä. Vain Yhdysvaltain Frank Green ja isäntämaan Yoshihisa Yoshikawa olivat suomalaisen vauhdissa. Japanilaisen ote kirposi, kun keisari Hirohito saapui yllättäen katsomoon. Suomalaista keisarillinen vierailu ei häirinnyt. Taistelu kultamitalista kääntyi Markkasen eduksi, kun Green ei pystynyt nousemaan viimeisessä kymmenen laukauksen sarjassa suomalaisen ohi. Markkasesta leivottiin olympiavoittaja tuloksella 560, joka sivusi kisaennätystä.

Valtiovalta palkitsi Markkasen Pro urheilija -tunnustuksella vuonna 2000. Elämäntyönsä hän teki Puolustusvoimain ja Rajavartiolaitoksen palveluksessa eri tehtävissä.

One thought on “IS: Väinö Markkanen on kuollut

  1. Väinö Markkanen edusti myös menestyksekkäästi Puolustusvoimia useissa CISM:n kilpailuissa 1960 -1970 luvuilla.
    Markkanen saavutti kultamitaleja henkilökohtaisissa lajeissa kuin myös joukkuekilpailussa.

Vastaa käyttäjälle Arto Laakso Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *