Kymen Sanomat: Aleksi Lepän kivääriammunnan EM-kisat alkoivat todellisella tuomarisekoilulla – Hylättiin liian leveän hihnan takia

Kymen Sanomat: Aleksi Lepän kivääriammunnan EM-kisat alkoivat todellisella tuomarisekoilulla – Hylättiin liian leveän hihnan takia

Vain tilaajille

Aleksi Lepän kivääriammunnan EM-kisat alkoivat todellisella tuomarisekoilulla – Hylättiin liian leveän hihnan takia

Aleksi Lepän kisat alkoivat harmillisella tapauksella. Arkistokuva. MARKO LEPPÄ

Lepän käyttämä hihna ei ollut tuomariston mukaan sääntöjen mukainen.

Lassi Kalin

Tänään 21:48

Lassi Kalin

Haminan Ampumaseuraa edustavan Aleksi Lepän EM-kisojen 50 metrin kolme kertaa 20 laukauksen kisa päättyi jo ennen kuin ensimmäistä laukaustakaan oli ammuttu.

Leppä hylättiin hihnan takia, joka tulee tukikäden hauiksen seuduilta kiinni aseen tukkiin. Hihnalla ampuja vakauttaa polvi- ja makuuasennon.

Sääntöjen mukaan hihna saa olla maksimissaan 40 millimetriä leveä. Leppä oli tarkistuttanut hihnan ennen kisaa ja se oli hyväksytty.

Hihna tulee ranteeseen kahdesta kohdasta ranteeseen ja edelleen kiinni aseeseen siten, että se menee kaksin kerroin. Käytössä hihnan leveys on enemmän kuin sallittu 40 millimetriä. Tähän ei ole Lepän mukaan aikaisemmin puututtu.

Hihnasta huomautettiin tiistaina karsintakilpailussa Suomen Sebastian Långströmia. Kisan tuomaristo varmisti asian ISSF:n kivääriasiantuntija David Goodfellowilta, jonka mukaan hihna oli laiton.

Suomen pistoolin päävalmentajana toimiva englantilainen John Leyton-Dyson kysyi asiasta myös Goodfellowilta ja tällä kertaa vastaus oli, että hihnaa voisi käyttää.

Koko Suomen joukkue ampuu samalaisella hihnalla, mutta Leppä oli ainut karsintakilpailusta peruskilpailuun edennyt ampuja. Myös osa muiden maiden edustajista ampuu samanalaiselle hihnalla.

– Ottaa päähän ja naurattaa vuorotellen koko juttu. Olen ampunut samalla hihnalla yli viisi vuotta kaikissa kisoissa ja koskaan ei ole sanottu mitään, Leppä sanoi.

Lepälle kerrottiin minuutti ennen kisan alkamista, että jos hän ampuu kyseisellä hihnalla, hän tulee ensin saamaan varoituksen ja lopulta hylkäyksen. Leppä olisi saanut ampua kisassa eri hihnalla, mutta päätti jättää kisan väliin.

– Itävaltalainen kaveri olisi lainannut minulle hihnaa, mutta en oikein nähnyt pointtia ampua hihnalla, jolla en ole harjoitellut. Tämä voi kuulostaa pieneltä jutulta, mutta olen harjoitellut omalla hihnallani yli viisi vuotta. Olisin toki pystynyt ampumaan, mutta siinä ei olisi ollut mitään järkeä, kun kisan kärkisijojen sijaan olisin taistellut viimeisistä sijoituksista.

Kilpailun tuomariston perustelu hihnan kieltämiselle ei vakuuttanut Leppää.

– Tuomaristo vetosi siihen, että hihna ei ole urheiluhengen mukainen. Minun annettiin ymmärtää, että olisin löytänyt jonkin porsaanreiän säännöistä. Tuntui aika hölmöltä koko homma. Missään kohtaa sääntökirjaa ei lue, että sellaisella hihnalla ei saisi ampua tai, että hihnaa ei saisi tavallani käyttää.

Suomen joukkue jätti asiasta protestin. Lepän tietojen mukaan myös ampujien ja valmentajien komitea on jättänyt tuomariston toiminnasta valituksen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *