300m SM Hälvälä. 3 x40 ls kivääri. Aleksi Leppä rohmusi viikonloppuna 5 SM-kultaa kuudesta, ja valittiin 300:n Kunkuksi.

300m SM Hälvälä. 3 x40 ls kivääri. Aleksi Leppä rohmusi viikonloppuna 5 SM-kultaa kuudesta, ja valittiin 300:n Kunkuksi.

Aleksilla kulkee hyvin. Viikonloppuna ammutuissa 300m:n SM-kilpailuissa Hälvälässä Aleksi rohmusi lähes kaiken kiiltävimmän. Lauantaina vakiokiväärillä saavutettu ensimmäinen 300m:n SM-kulta sai sunnuntaina täydennystä, kun Aleksi voitti myös lajin kuninkuusluokan eli 3x40ls täysmatsin omalla, kahdella pisteellä parantuneella ennätyksellään. Leppä sai kokoon kovan tulokset 1168 (polvi 388, makuu 392 ja pysty 388. Kisassa kakkoseksi ampunut Oulun Juho Autio sai 1164. Haminan Antti Puhakka oli kisan viides 1138 ja Juha Rutonen seitsemäs 1129. Joukkuekiltaa haminalaiset nappasivat selvällä 146 pisteen erolla oululaisiin.

300m:n SM-kisoissa ammutaan myös epävirallinen 300m:n Kunkki kisa, johon lasketaan 60ls:n makuu, vakiokivääri ja täysmatsi yhteen. Aleksi voitti Kunkkukisan ensimmäistä kertaa seitsemän pisteen erolla Oulun Juho Autioon.

-Tänään oli hyvä keli ampua. Polvi ja makuu olivat ihan hyvää ammuntaa, muutaman pisteen jäin molemmissa parhaasta tekemisestä. Pysty oli tänäänkin todella hyvää ja tasaista ammuntaa. Kokonaisuudessaan pitää olla tyytyväinen lopputuloksen, paransin omaa ennätystäni 2 pisteellä. Kokonaisuudessaan viikonloppu oli erittäin onnistunut. Makuukisa jäi alisuorittamiseksi ehkä uuden aseen takia. Molemmat asentokisat olivat hyvää tekemistä Olen tyytyväinen varsinkin pystyammuntaan, joka on kulkenut koko kauden. On hienoa voittaa 300m Kunkku-kiertopalkinto ja saada nimi sinne muiden kovien suomalaisten joukkoon, kuten Juha Hirvi ja Henri Häkkinen. Nyt löytyy palkinnon kupeesta kaikkien kolmen HAS:n joukkueenjäsenen nimet, minä Rutonen ja Puhakka, tilitti tyytyväinen Aleksi.

300m 3x40ls täysottelu miehet:

  1. LEPPÄ Aleksi HAS 1168
  2. AUTIO Juho OMAS 1164
  3. PENNANEN Kari KouMAS 1141
  4. KURKI Juho KaA 1140
  5. PUHAKKA Antti HAS 1138
  6. KAJAN Antti SäSA 1137
  7. RUTONEN Juho HAS 1129
  8. VILJAKAINEN Matti SäSA 1105
  9. FRIMAN Björn ESF 1103
  10. HAAPSAARI Henri PAS 1089

 

300m 3x40ls täysottelu naiset:

  1. KORHOLA Satu MA 1095 SE
  2. LILJEBERG Petra KSF 1086
  3. MÄÄTTÄNEN Laura KontU 1038

 

300m 3x40ls täysottelu pojat:

  1. FRIMAN Cristian ESF 1164 SE
  2. LÅNG Jimi KaA 1032

 

300m 3x40ls täysottelu miehet joukkueet:

  1. Haminan Ampujaseura 3435
  2. Oulun Metsästys- ja Ampumaseura 3289
  3. Säkylän Seudun Ampujat 3224

300m:n Kunkki-kisa

  1. LEPPÄ Aleksi HAS 2334
  2. AUTIO Juho OMAS 2327
  3. FRIMAN Cristian ESF 2326
  4. KURKI Juho KaA 2306
  5. PENNANEN Kari KouMAS 2301
  6. RUTONEN Juha HAS 2297
  7. PUHAKKA Antti HAS 2293
  8. KAJAN Antti SäSA 2270
  9. FRIMAN Björn ESF 2241

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *