Browsed by
Kuukausi: tammikuu 2019

Valtakunnallinen Ammunnan Akatemia III käyntiin

Valtakunnallinen Ammunnan Akatemia III käyntiin

Lukuvuode kolmas valtakunnallinen ammunnan akatemia käynnistyi tänään Tanhuvaaran Urheiluopistolla. -Leorin teema on kilpailut ja kilpaileminen. Teemme paljolti samoja harjoitteita, kuin viime viikolla Suomen  parhaiden ampujien kanssa, kertoi leirin johtaja Marko. Neljäs ja lukuvuoden viimeinen akatemia on 4.-7.3.2019

Ei enää GP kisoja

Ei enää GP kisoja

Viides Leppä GP on vietetty ja onnellisesti ohi. Järjestäjät, voittajat ja osallistuneet osin jo kotona, osa vielä matkalla. Se oli nyt siinä. Ei tullut Geepeestä sitä, mitä olin ajatellut ja tavoitteeksi laittanut. Olisin halunnut, että GP olisi ollut tapahtuma, jonne oltaisiin tultu kirkuen jopa niin, että tilaisuus olisi ollut loppuun myyty pian sen auettua. Ajatuksena oli ampujien viikonloppu yhdessäolon merkeissä, välillä ampuen. Kolmannessa GP:ssä oli yli 80 osallistujaa ja tunnelma katossa. Tapahtuma ei koskaan kerännyt vanhempaa harrastajaväkeä. Ymmärrettävästi tapahtuman luonne…

Lue lisää Lue lisää

Grand Prix of Leppa.fi part V. Arvonnassa onnistuivat Sonja Siitonen ja Marko Mäkelä

Grand Prix of Leppa.fi part V. Arvonnassa onnistuivat Sonja Siitonen ja Marko Mäkelä

Grand Prix of Leppa.fi kisan päätteeksi arvoimme pääyhteistyökumppaneidemme Lapuan ja Inbandin tuotteet. Palkintojan arvo on yli 6000 euroa. Onnetar suosi Sonja Siitosta, joa voitti Inbandin 10m elektronisen taululaitteen. Toinen onnettaren suosiollinen oli Marko Mäkelä, joka voitti 10 000kpl Lapuan testattua Midas+ patruunaa.

Grand Prix of Leppa.fi part V. FINAALI . Aleksi VOITTOON ja Annika neljäs. Kallio voitti pistoolin

Grand Prix of Leppa.fi part V. FINAALI . Aleksi VOITTOON ja Annika neljäs. Kallio voitti pistoolin

Grand Prix of Leppa.fi part V FINAALI Pistooli: FINAALIPARI Kallio Joonas 98,2 – Silver Elina 95,6 PRONSSIOTTELU Karri Ritva 96,9 – Hakala Ella 97,2    Kivääri:  FINAALIPARI Leppä Aleksi 104,2 – Peltonen Saana 103,0 PRONSSIOTTELU Kuisma Jenna 105, 0 – Sihvonen Annika 100,7

Grand Prix of Leppa.fi part V. Ensimmäinen finaalikierros. Hakala pudotti Karrin, Annika ja Aleksi jatkoon

Grand Prix of Leppa.fi part V. Ensimmäinen finaalikierros. Hakala pudotti Karrin, Annika ja Aleksi jatkoon

Pistooli: Lahti Teemu 97,1 – Silver Elina 97,6 Kallio Joonas 99,2 – Af Ursin Tarmo 97,5 Karri Ritva 94,6 – Hakala Ella 96,2  Kivääri:  Peltonen Saana 101,3 – Salo Jere-Juhani 100,3 Kuisma Jenna 102,4 – Stenström Joni 99,5 Mäkelä Mira 98,9 –  Leppä Aleksi 101,9 Sihvonen Annika 101,9 – Långström Sebastian 101,0

Grand Prix of Leppa.fi part V. Finaalipäivän ensimmäinen arvonta. Sebastian Långström mukaan kisaan arvonnalla

Grand Prix of Leppa.fi part V. Finaalipäivän ensimmäinen arvonta. Sebastian Långström mukaan kisaan arvonnalla

Pistooli: Lahti Teemu – Silver Elina Kallio Joonas – Af Ursin Tarmo Karri Ritva – Hakala Ella Kivääri:  Peltonen Saana – Salo Jere-Juhani Kuisma Jenna – Stenström Joni Mäkelä Mira –  Leppä Aleksi Sihvonen Annika – Långström Sebastian

Ita-Savo: Oikeustieteelliseen viime syksynä opiskelemaan päässeen SMAS:n Annika Sihvosen elämä ei ole enää pelkkää ammuntaa — “Nyt ei tarvitse stressata, mitä tekee kisauran jälkeen” Savonlinnan Metsäst

Oikeustieteelliseen viime syksynä opiskelemaan päässeen SMAS:n Annika Sihvosen elämä ei ole enää pelkkää ammuntaa — “Nyt ei tarvitse stressata, mitä tekee kisauran jälkeen” Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuran Annika Sihvonen voitti perjantaina ilmakiväärin EM-näyttökilpailun Tanhuvaarassa, mutta kruunasi päivänsä jääkiekon Mestis-ottelulla Talvisalossa. Tuija Pauhu Annika Sihvosen kisaviikonloppu Tanhuvaarassa alkoi EM-näyttökilpailun voitolla perjantaina ja kolmannella sijalla lauantaina. Viikonloppuna Tanhuvaarassa kisatut EM-näyttökilpailut sekä perinteinen Leppä GP ovat urheilijalle tiukka rypistys yhteen viikonloppuun. Kuitenkin tällä kertaa myös kisasuoritusten välille jäi vapaa-aikaan. Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuran Annika…

Lue lisää Lue lisää