52. MM-kilpailut. Changwon, Korea. 300m kivääri 3x40ls. Maailman arvokkain palkinto, Argentiina-pokaali meni, väliäkö sillä, jos ei tiedä mitä menetti.

52. MM-kilpailut. Changwon, Korea. 300m kivääri 3x40ls. Maailman arvokkain palkinto, Argentiina-pokaali meni, väliäkö sillä, jos ei tiedä mitä menetti.

Argentiinan puolustusministeri, eversti Pablo Riccheri lahjoitti vuonna 1903 maiden väliseen vapaakiväärin joukkuekilpailuun Argentiina-pokaalin, joka oli tiettävästi aikanaan maailman kallein kiertopalkinto.

Ensimmäisen kerran Buenos Airesissa 1903 oteltaessa pokaalin voitti Sveitsi. Se pitikin sitä hallussaan aina maailmansotaan saakka, mutta Lyonin kisoissa 1921 pokaali joutui Yhdysvaltain haltuun. Sveitsi voitti pokaalin Yhdysvalloilta takaisin vuonna 1925 ja puolusti sitä kolme kertaa menestyksellä, kunnes 1930 oli jälleen Yhdysvaltain vuoro. Sveitsi valtasi mestaruuden takaisin heti 1931, onnistui puolustamaan sitä 1933, mutta menetti sen Suomelle Roomassa 1935.

Jouduttuaan Viron haltuun (Helsinki 1937 ja Luzern 1939), se katosi tietymättömiin Viron jouduttua sotanäyttämöksi. Pokaali löytyi lopulta Neuvostoliitosta, joka palautti sen Argentiinaan. Tukholmassa 1947 oli Sveitsin vuoro jälleen voittaa kilpailu. Buenos Airesissa järjestetyissä MM-kilpailussa 1949 sen voitti Suomen joukkue, mutta 1952 se palasi jälleen sveitsiläisille.

Itse pokaali painaa 28 kg, on kiinteätä kultaa ja hopeaa ja maksoi aikanaan 35 000 kultafrangia. Pokaali esittää Argentiinan kansallistunnusmerkkiä, ohdaketta kantavaa enkeliä. Pokaalin mukana seuraa kultainen kirja, jossa on kirjattuna kaikkien kiertopalkintoa koskevien kilpailujen tulokset.

(Lähde: Martti Jukola: Urheilun pikkijättiläinen)

 

Tänää Argentiina pokaali luovutetaan Itävallalle tuloksella 3469. Onnittelut Itävallalle. Jos Suomi olisi älynnyt pyynnöistä huolimatta lähettää Juho Aution kisoihin, olisi hänen pitänyt ampua 1146. Olen aika vakuuttunut, että tästä puhutaan vielä!

 

300m kivääri 3x40ls joukkueet:

  1. ITÄVALTA 3469
  2. SVEITSI 3461
  3. RANSKA 3459
  4. NORJA 3457
  5. KOREA 3456
  6. SLOVENIA 3428
  7. SAUDI ARABIA 3350
  8. INTIA 3335
  9. VIRO 3310
  10. USA 3243

 

3 thoughts on “52. MM-kilpailut. Changwon, Korea. 300m kivääri 3x40ls. Maailman arvokkain palkinto, Argentiina-pokaali meni, väliäkö sillä, jos ei tiedä mitä menetti.

  1. Varmoja mitalleja ei olekkaan, mutta hyvät mahdollisuudet olisi ollut saada joukkuemitallit kotio! Voin sanoa että ainakin vähän vituttaa..

  2. Se o myös ihan yhtä varmaa ettei mitaleja tule jos ei osallistuta, ja nyt olisi ollut kaiken lisäksi ollut todella kova joukkue asettaa tuleen 300 metrille.
    Omasta kokemuksesta tiedän, että paremmin jaksoi punnertaa kun oli joukkue, vaikka itsellään ei paras päivä ollutkaan. Ymmärrän että vituttaa, niin täälläkin kotimaassa ollaan vähintään raivoissaan.

Vastaa käyttäjälle Kalle Leskinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *