EM2021 Järjestelytomikunta tutustuu EM2020 kisoihin

EM2021 Järjestelytomikunta tutustuu EM2020 kisoihin

Suomessa, Lohjan Kisakalliossa, järjestetään vajaan vuoden kuluttua ilma-aseiden EM-kilpailut. Kisoja on jo suunniteltu ja valmisteltu pitkään. Nyt järjestelyistä vastaava Järjestelytoimikunta (JTK) tutustui Puolan Wroclavissa järjestettäviin kisoihin.

– Tulimme tänne keskiviikkona ja kiersimme tarkastamassa puolalaisten järjestelyt. Näitä on vaikea parantaa. Täällä on todella panostettu järjestelyihin, näkyvyyteen sekä kisojen toimivuuteen. Olemme saaneet hyvin tietoa niistä haasteista, joita puolalaiset ovat kohdanneet ja se helpottaa paljon meidän oma toimintaa, kun ne voidaan huomioida etukäteen, kertoi kilpaluiden johtaja Marko.

-Olen saanut täällä vahvistumista siihen ajatukseen, joka meillä on jo ollut, eli yhdessä tekemisestä ja siitä, että me pystytään tekemään mahtavat kisat omia vahvuuksiamme hyödyntäen, sanoi kilpailuiden pääsihteeri Elina Kaukojärvi.

Kuvassa JTK:n puhenjohtaja Vesa Nissinen (vas), Marko, Anne Lantee, Elina Kaukojärvi, Tiina Vuori, Jukka Pakarinen ja Janne Tiirikainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *