Unkarissa täysi sota. Peter Sidi haukkuu Istvan Penin lyttyyn.

Unkarissa täysi sota. Peter Sidi haukkuu Istvan Penin lyttyyn.

”Judas’ silver at the HUN National Championship!

Kahden Unkarin huippuampujan välillä kipinöi. Peter Sidin kuppi täyttyi Unkarin mestaruuskilpailuiden 3x40ls finaalissa, jonka Sidi voitti. Sidi syyttää Facebookissaan Istvan Peniä epäurheilijamaisesta käytöksestä tilanteessa, jossa Istvan Penillä ei ollut enää mahdollista nousta Sidin ohi tai edes palkintopallille. Sidin mukaan Peni alkoi meuhkata ennen finaalin päätöstä perusteetta, ettei Sidin ase ole sääntöjen mukainen. Finaali keskeytyi pitkäksi aikaa, kun kokematon jury ei tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Kun kilpailu jatkui, jatkoi Peni myös huutoaan, mikä vaikutti muiden suorituksiin. Sidi antaa ymmärtää, että Peni käytöksellään pilasi muiden kilpailun.

Peter Sidi 300m Lapua European Cupin finaalissa Ranskassa 2019. Kuva Risto Aarrekivi.

Lisäksi Sidi esittelee useita muita tapauksia, jolloin Peni on käyttäytynyt epäurheilijamaisesti. Yhtenä esimerkkinä on tapaus, joilloin Peni puhui itsensä EM-kilpailuihin vastoi valintaprosessia (makuu 2019). Sidin syytökset koskevat kolmea muutakin tapausta.

Tilanne on varsin mielenkiintoinen, sillä molemmat urheilijat ovat hankkineet maalleen olympiapaikat. Peter Sidi 10m ilmakiväärillä (Wroklaw 2020) ja Istvan Peni 50m kivääillä (New Delhi 2019)

WCH 2018
Istvan Peni (vas) Korean MM-kilpailuiden hopeamitalisti. Kuva ISSF

Juttuun yritetään saada huomenna vastine Istvan Peniltä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *