Aleksista Haminan hyväntahdonlähettiläs

Aleksista Haminan hyväntahdonlähettiläs

Haminan muutosjohtaja Liisa Koski-Lukkari: ”Oppilaat tarvitsevat esikuvia”

Aleksi on valittu Haminan hyväntahdonlähettilääksi. Termi ja idea perustuu Haminan kaupunginjohtajan Hannu Muhosen ajatukseen tuoda esiin haminalaista positiivisuutta. – Kaikki lähti liikkeelle kaupunginjohtajan vieraillessa HAS:n radalla Aleksin MM-menestyksen jälkeen. Juttu jäi hetkeksi muhimaan ja nyt sitä on valmisteltu Haminan muutosjohtajan Liisa Koski-Lukkarin kanssa niin, että sopimus allekirjoitettiin torstaina, kertoo Marko.

Aleksi vierailee haminaiskouluissa kertomassa tarinaansa, kuinka pienestä kaupungista ponnistetaan maailman huipulle. Lisäksi Aleksi sparraa Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian urheilijoita, onhan Aleksi myös yksi EKA:n valmennuksesta nauttinut menestyjä. Jos korona jatkaa kehitystään huonompaan suuntaan, pyritään esiintymiset hoitamaan live streamin avulla.

-Hamina on pieneen kokoon nähden iso urheilukaupunki. Täällä on hyvät ja monipuoliset suorituspaikat ja kaupunki tukee liikuntaa ja urheilua. Täällä jaettavan vuoden haminalaisurheilijapalkinnon suuruus on mittava kaupungin väkimäärään nähden. Tästä saisi moni kaupunki ottaa oppia, jatkaa Marko.

-Hieno homma, että saatiin järjestymään tuo sopimus. Toivon, että siitä on Haminalle hyötyä. Toivottavasti korona helpottaa, niin että pääsen paikanpäälle puhumaan ja tapaamaan nykysiä urheilijoita ja oppilaita, kertoo Aleksi.

Aleksi on valittu seitsemän kertaa peräkkäin Haminan vuoden urheilijaksi vuosina 2013-2019. Kuva: Teemu Lahti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *