6A Open 50m kivääri 3x40ls miehet. Aleksi ylivoimainen

6A Open 50m kivääri 3x40ls miehet. Aleksi ylivoimainen

KuusA: Järjestämme aikuisten SM-kisat suunnitellusti ja haemme myös  nuorten-SM-kisoja – Leppa.fi

386 aloitus polvelta tällä kelissä oli erittäin hyvä suoritus Aleksilta. Sillä irtosi myös koko listan kärkipaikka. Makuulta Aleksi paukiútteli kaksi pistettä huonommin 384, mutta piti kuitenkin kärkipaikan hallussaan. Kakkosen, kahdeksan pisteen päässä vaani seurakaveri Juha Rutonen. Pystyammunnan ollessa käynnissä keli rauhoittui hetkeksi, mutta vain hetkeksi. Tänään pärjääminen vaati hyvää tuulenlukutaitoa sekä hyvää ennakointia. Lepän voittotulos 1155 kuulostaa vaatimattomalta ja onkin sitä, mutta keli huomioiden tulos oli erittän hyvä.

-Polvi oli tänään hyvää ja ennakot toimi. Makuussa kokeilin erilaista taktiikkaa ja kokeilin kohdistaa tuuleen, mutta se ei oikein toiminut. Makuu lähti huonosti. Sitten vaihdoin taktiikkaa kesken makuun normaaliin ennakointiin. Pystyssä alku 20 laukausta pääsin ampumaan suht hyvään keliin ja oli kohtuu helppo ampua. viimeiset 20 laakia oli vähän haastetta tuulen kanssa, kertoi Aleksi.

Antti Kajan, Aleksi ja Riku Koskela odottavan tuulen suunnnanvaihtoa

50m kivääri 3x40ls, miehet

  1. Leppä Aleksi HAS 1155
  2. Koskela Riku SA 1136
  3. Rutonen Juha HAS 1133
  4. Kajan Antti SäSA 1095
  5. Piipponen Mika KuusA 1118
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on leppa6.png

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *