Juho Kurki lopettaa huipulla

Juho Kurki lopettaa huipulla

Suomen 2000-luvun paras kivääriampuja lopettaa.

Juho Kurki ja Sonja Siitonen tuijottelukilpailuissa Grand prix of Leppa.fi PART VII kisassa Kisakalliossa joulukuussa 2021.

Juho Kurki ilmoitti Facebook sivullaan tänään, että hän päättää kilpauransa.

Jos Hirvi oli 90-luvun stara ja vaikka Henri Häkkinen hallitsi 2000 luvun alkupuolta, voidaan kuitenkin pitää Juho Kurkea 2000 parhaana kivääriampujana., ainakin toistaiseksi.

Kurki kirjoitti, ettö on tullut aika ilmoittaa urheilu-urani jatkamisesta koskevasta päätöksestä. Parin vuosikymmenen panos on annettu, minkä myötä nyt on aika siirtyä sivuun kilparadoilta. Kotiradalla harjoittelu vaihtui nopeasti kilpailemiseen ja ammatiksi ja se kasvoi kansainvälisten areenojen kutsuessa. Vanhempieni, valmentajien ja yhteistyökumppaneideni panostus on mahdollistanut mielettömän matkan, jonka aikana on sekä tavoiteltu, että saavutettu paljon sellaista, josta ei alussa ole osannut edes unelmoida.

Eniten Kurkea jäi kismittämään saavuttamattomat olympiapaikat. Eikä ihme, sillä hän oli niin lähellä kolme kestaa.

– Seisoin takana ja jännitin viimeisiä sarjoja. Kenraaleita oli pilvin pimein ja he kyselivät tilanteesta. Häkkinen on ulkona sanoin ja siihen lopahti kentsujen mielenkiinto, mutta omani säilyi. Lähellä on, hiton lähellä. Minä jännitin varusmiehen puolesta. Varmaan varusmieskin jännitti. Puolessa välin tämä Urheilukoulun varusmies, Juho Kurki, on kiinni olympiapaikassa. Vain kaksi pois puolessa välin. Campriani on karannut, samoin Richter. Finaali mahdollisuudet on. Alkaa viimeiset sarjat. Pahalta näyttää. Kolme pois heti kahdella seuraavalla sarjalla. Viimeisellä pitää ampua täydet. Ei tullut. Perkele. Piste Lontoosta, kaksi finaalista ja sijoitus 17. 594. Henri Häkkinen 28. pinna huonommin. Tällöin ammuttiin vielä kokonaisluvuilla, muistelee Marko, silloin Urheilukoulussa kiväärinlajivalmentajana.

Juho ja Marko Vierumäellä 2012.

-Seuraavana vuonna oltiin Juhon kanssa työkavereitä. Juho oli mulla valmennuksen apuna ja Juhon olisi pitänyt olla raväkkä kersantti ja pitää kuria Katarina Långströmille, Annika Sihvosella ja Riikka Parviaiselle. Ei siinä ihan niin tainnut käydä, naureskelee Marko.

Oltiin Tanskassa. Ilma-aseiden EM-kisoissa. Mä oli tuomarina pistoolissa ja pääsen seuraamaan Juhon ammunnan. Nyt jännitin, riittääkö eväät finaaliin. Juho ampui tasaisesti, sitä 103-104 luokkaa, mutta sitten toki vikalla yli 105 ja nousi korkealle, mutta taas tultaisiin tappelemaan, mutta nyt kymmenyksillä. Viimeinen sarja oli 103.7 ja Juho finaaliin kymmenyksen turvin. Finaalissa Juho haki kolme ekaa laukausta, mutta sitten nousi mitalikolmikkoon hetkeksi, kun jo näytti siltä että Alankomaiden Hellenbrand vie mitalin. Mutta hollantilainen ampui 10.0 ja Juho meni ohi. Sitten kun Juho tajusi, että mitali tuli, niin samalla mies suli. 8.8 lopetus ei kuitenkaan himmentänyt mitään. Palkintojen jaon jälkeen Juho tuli pallilta suoraan luokseni, esitti mitalin ja lausui sanot, joita en ikinä unohda, sanoi Marko.

Meillä on aina ollut läheinen ja lämmin suhde vaikka olenkin ollut loppuajan ”pääkilpakumppanin” valmentaja ja isä. Sillä ei ole ollut mitään merkitystä. Paljon on tehty kumpassa ja uskon, että paljon tullaan vielä tekemään, jatkaa Marko.

Juho sai hyvän työn ohjelmistokehittäjänä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa (KiHu) Jyväskylässä ja aikoo muutaa sinne.

-Olen reissannut Juhon kanssa tosi paljon! Hyviä reissuja ja hauskoja tilanteita on hirmunen määrä ja on paljon koettu yhdessä. Hyvä kilpakumppan,i jonka kanssa ollaan kamppailtu usein. Iso osa maajoukkuetta, kertoi Aleksi.

Leppafi tiimi toivottaa kaikkea hyvää, ystävälle, kilpakumppanille ja huippuampujalle!

Juho Kurki 300m SM-kisoissa 2021

Juho Kurki:

30v

Kankaanpään Ampumaurheilijat

Henkilökohtaiset valmentajat:

Mauri Röppänen

Juha Hirvi

Mari Backman-Hyrkäs

EM hopeaa Baku, Azerbaijan 2017

EM pronssia Odense , Tanska 2013

EM neljäs Osijek Kroatia 2021

WC Finaali neljäs München 2013

WC hopeaa Fort Benning, USA 2018

WC viides München Saksa 2013

MM neljäs München , Saksa 2010

MM kahdensas München Saksa 2010

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on leppa6.png

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *