Lukuvuoden viimeinen valtakunnallinen yläkoululeiri käyntiin leirikilpailulla, mukana myös virolaisurheilijat. Viisi uutta ennätystä

Lukuvuoden viimeinen valtakunnallinen yläkoululeiri käyntiin leirikilpailulla, mukana myös virolaisurheilijat. Viisi uutta ennätystä

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on image.png

SAL:n valtakunnallinen yläkoululeiritys 4 Kisakallion urheiluopistolla ammutaan tällä viikolla 7.-10.3.2022. Leirille osallistuu Suomesta kuusi urheilijaa. Leirillä on ensimmäisen kerran mukana myös samanikäsiä virolaisurheilijoita Kristina ja Meelis Kiisken johdolla. Kiisket palasivat lauantaina Kairon maailman cupista ja suuntasivat suoraan leirille Kisakallioon. Leiri käynnistyi tasonmittauksella, 60 laukauksen leirikilpailulla.

-Mukavaa ja erittäin hyödyllistä kummankin maan nuorille päästä ottelemaan yhdessä. Ennen meillä oli hyvät Viro -Suomi maaottelut maajoukkueryhmän ulkopuolisille ampujille, ns seuraavalle portaalle, josta saivat nuoret hyvää praktiikaa ja toiminnasta huolehti nuorisopäällikkö. Kun tämä toiminta siirtyi valmennuksenjohtajan alle, lakkasi hyvä ja kehittävä toiminta kokonaan, harmittelee Marko.

Leirikilpailu:

10m kivääri

  1. KIISK Meelis EST 621.3
  2. UUTTU Nanna FIN 612.1
  3. NENONEN Sonha FIN 602.3
  4. RUUSUNEN Elias FIN 594.6
  5. PIETINALHO Helmi FIN 586.1
  6. ABEL Robi EST 575.0 PB

10m pistooli

  1. JONUKS Lepo EST 512
  2. PUUMALA Peetu KP-V 507 PB
  3. OTTISAAT Ott EST 499 PB
  4. SILD Martin EST 487
  5. LANGERPAUR RicoRobin EST 457 PB
  6. SAAR Kätliin EST 450

10m LM paikallaan olevaan tauluun

  1. LAUKKA Frans FIN 286+283 PB
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on leppa6.png

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *