ECH2022 Hamar Norja. Kisat päätökseen, mietteitä EM-kisoista

ECH2022 Hamar Norja. Kisat päätökseen, mietteitä EM-kisoista

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Kuva1-300x197.jpg
Finaaleita seurasivat mm norjalainen entinen pistooliampuja Erik Stai ja aina pirteä ESC:n kunniapuheenjohtaja Unni Nicolaysen.

Lentoa odotellessa on aikaa miettiä, kuinka norjalaiset onnistuivat kisajärjestelyissään ja mitä havaintoja kisa antoi.

Melkein kahdet EM-kisat järjestäneenä, täytyi kateellisena kuunnella Norjan Ampumaurheiluliiton puheenjohtajan Håvard Larsenin pullistelua. Kilpailuiden budjetti oli noin 4 miljoonaa euroa. Valtion tuki hankkeelle oli muutamaa kymppiä vaille miljoonan. Ei ihme, että 160 000 euron Sius-vuokra ja Viikinkilaivan 10 000 euron päivävuokra tuntu puheenjohtajasta naurettavan halvoilta. Voin vain kateellisena miettiä omia budjetteja ja niihin suunniteltua rahankäyttöä. Norja ei edes ottanut vastaan ISSF:n puheenjohtajan, Vladimir Lisinin, palkintoshekkejä, vaan halusivat jakaa omat palkintorahansa. 100 000 euron lisälaskun toi finaalein siirtäminen Viikinkilaivasta Scandiciin, mutta mitäpä pienistä.

Urheilijat olivat tyytyväisiä 80 erilliseen harjoittelutteluun, joka olivat urheilijoiden käytössä aina tunnin kerrallaan. Seuraava 10-m EM-kisajärjestäjä Viro on pulassa, sillä sillä ei ole mitään mahdollisuutta moisiin järjestelyihin ja ylimääräisiin taululaitteisiin. Silti kisoja tullaan vertaamaan toisiinsa.

Norjalaiset onnistuivat lähes kaikessa. Radat oli hyvin tehty ja valaistus oli hybvä. Aikataulut ja suunnitelmat pitivät hyvin, vaikka sääntöjä oli juuri ennen kisaa rukattu. Kuljetukset, jotka pyörivät majoituksen ja peruskisaradan välillä pyörivät non stop. Tilaa oli kaikkialla ja ruoat oli bookattu hotelleihin.

Heikoin lenkki löytyy järjestäjien ulkopuolelta. Jury-toiminta ei täyttänyt kaikelta osin niitä laatuvaatimuksia, mitä sen pitäisi tuolla tasolla täyttää. Kun kilpailut televisioidaan, huomaa kaikki asiaa yhtään tuntevat laiminlyönnit finaaleiden ase- ja varustarkastuksessa. Varsinkaan mainontaa koskeviin asioihin ei puututtu. Mainonnalla ei saada lisäpisteitä, mutta urheilija voi hyötyä jostain rikkomuksesta. Tällainen ilmenee esim kiväärin robottikävelynä, Duck Walkina, joka voi kertoa siitä, että ampujan housut ovat niin kireät, ettei niillä voi kunnolla kävellä. Silloin ampuja varmasti saa parempaa tukea ja hyötyy sääntörikkomuksestaan.

Kisojen ehkä pahin robotti, oli nuorten EM-pronssimitalisti Anna NAGYBANYAI-NAGY, jonka kävelyä voi ihailla alla olevasta lähetyksestä kohdasta 8.18.alkaen. Nauha kuitenkin kannattaa aloittaa kuitenkin hiukan aiemmin 7.43 ja katsoa kuinka kuuluisi kävellä. Sunnuntaina naisen joukkuekisan kiltaottelussa ampui toinen Ankka, Puolan Natralia Kockhanska, jota olisi kävelyn lisäksi muistuttanut kortilla liian aikaisin lataamisesta sekä nojaamisesta takatähtäimeen.

Tässä sääntönikkareille:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *