Markolle Viron Ampumaurheiluliiton korkein kunnianosoitus kolmantena ulkomaalaisena

Markolle Viron Ampumaurheiluliiton korkein kunnianosoitus kolmantena ulkomaalaisena

Markolle myönnettiin Mati Markin muistokilpailuiden päätteeksi Viron Ampumaurheiluliiton korkein kunnianosoitus, kultainen ensimmäisen luokan mitali. Luovutuspuheessaan Viron Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Meelis Lõit kiitti Markoa pitkäaikaisesta työstä Viron ampumaurheilun eteen. Lõit kertoi Markolla olleen iso merkitys siinä kehityksessä, josta virolaiset saavat tällä hetkellä nauttia. Lõit kertoi luottavan hyvää yhteistyöhön myös tulevien, Tallinnassa ensi vuonna ammuttavien EM-kisojen järjestelyissä.

Meelis Lõit, Viron Ampumaurheiluliitton toiminnanjohtaja luovuttaa kunnianosoituksen Markolle.

Marko avustaa Viron ampumaurheiluliitoa kisojen ampumatoiminnan asiantuntijana.

Kultainen ensimmäisen luokan mitali on myönnetty kahdesta aiemmin ulkomaalaisille henkilöille. Vuonna 2016 nuorten EM-kisojen yhteydessä mitalit myönnettiin kisojen tekniselle delegatille Ghislaine Briezille ja Suomen Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Risto Aarrekivelle.

-Olen yllättynyt ja varsin otettu tästä kunnianosoituksesta. On ollut ilo auttaa Viron liittoa ja heidän urheilijoitaan ja toimihenkilöitään, kun on jotenkin aistinut sen kiitollisuuden, jota olen saanut kokea tämän vapaaehtoistyön aikana, sanoo Marko.

Kunniakirja ja mitali

4 thoughts on “Markolle Viron Ampumaurheiluliiton korkein kunnianosoitus kolmantena ulkomaalaisena

  1. Isot onnittelut Marko,tervetuloa joukkoomme🏅
    Kevään EMssä jälleen touhu päällä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *