Havainnot USA:n ampumatoiminnasta, kuvat ja ehdotus kiväärijaostolle

Sain oivan tilaisuuden vierailla West Virginian yliopistolla seuraamassa yliopistojen mestaruuskilpailuita ja samalla osoittaa WVU:lle, että olen kiinnostunut siitä, mitä Lauri USA:ssa puuhailee. Kävi hyvä tuuri, sillä kiertävät mestaruuskilpailut, jotka ensi vuonna ammutaan Lexingtonissa Kentackyssä, osuvat harvoin kohdalleen oman urheilijan kotiareenalla.

Kuten jo aiemmista jutuistani on varmaan käynyt selväksi, on täälllä ampumaurheilun arvoistus ihan toista luokkaa kuin meillä. Pääsin juttelemaan useamman eri ihmisen kanssa, mistä he olivat tulleet kisaa seuraamaan ja oli heillä siteitä tapahtumaan. Monellakaan ei ollut, ampumaurheilun viehätys veti katsomoon. Sain tiedon ennakkoon myydyistä noin tuhannesta lipusta, mutta väkimäärää ei ilmoitettu. Jotain osviittaa antaa alla oleva video. Yleisö on hyvin mukana kisassa ja omia joukkueita kannatetaan.

Rata

Järjestelyt olivat hyvin yksinkertaiset. 30 kpl pyörillä liikuteltavat taululaitteet, joissa kolmeenasentokorkeuteen säätyvät elektroniset taulut ja siinä luotiloukku. Ampumalinja ja ammunnanjohtajan pöytä. Ampujilla finaalityyppiset siirrettävät neliöpöydät, jonka päällä näyttö. Takana penkki ja matto, joka on vedetty koripallokentän suojaksi.

Lajit 15m ja 10m kiväärit

Meille vieras, 15m kivääri 3×20 ammutaan pienoiskiväärillä elektroniseen tauluun, mikä on skaalattu niin, että osumat vastaavat 50m ammuntaa. Täällä läpi talven lyhyellä matkalla harjoittelevat urheilijat, siis muutkin kuin yliopiston opiskelevat ampumaurheilijat, ampuvat noin 80% ruutikivääriammunnoistaan 15 metriin. Kun katsoo täällä opiskelleita urheilijoita ja heidän saavutuksiaan 50m kiväärin 3×20 tai 3×40 kisoista, löytää hyvin vastauksen menestykseen. Ympärivuotinen ja jatkova harjoittelu pienoiskiväärillä.

Tapasin täällä myös Øivind Johannessenin. Hän on norjalaisen Camilla Johannesseenin (ryhmäkuvassa), joka ampuu Nebraskan yliopiston joukkeessa, isä ja Megalinkin myyntipäällikkö. Hän kertoi, että Norjan Ampumaurheiluliitto hyväksyi 15m kiväärin viralliseksi lajiksi viime vuonna Norjassa. Ensimmäisiin 15m kiväärin mestaruuskilpailuin siellä osallistui karvan alle 2500 henkeä ja lajio on saanut suuren suosion.

Meillä on suuri puute 50m sisäradoista Suomessa. Turku, Tanhuvaara, Mikkeli, Seinäjoki, Tampere, nämä tuli heti mieleen, mutta aika hiljaista on. Aika paljon helpompaa olisi löytää tila, jonka pituus olisi 18-20m. Haminan Ampumaseura voisi heti laittaa 8 henkeä viivalle lajia ampumaan.

10m kiväärin 3x20ls ei saavuttanut sitä suosiota, jota siltä odotettiin. Eikä siitä ole ollut piekkarin talven korvaavaksi, joten kannustan kiväärijaostoa tutustumaan huolelle mahdollisuuteen esim kokeilla, millaista suosiota 15m kivääri saisi ja olisiko se meillä ratkaisu tulostason nostoon? Löytyyko halua? Kannattaako harkita?

Kun olen keskutettellut täällä urheilijoiden kanssa siitä, kumpi on helpompaa, ampua 15m vai 50m, ei urheilijat ole löytäneet skaalauksen takia eroja. -15 metrillä on helpompi saada parempia kymppejä, mutta pieni virhe vie helposti ysiin, kertoo Lauri.

Oikeastaan ainoa negatiivinen ihmettelyn aihe on täällä ammuttava 10m ilmakivääri. Vaikka nykytekniikalla pystytään osuma määrittelemään tarkasti, ammutaan yliopistourheilussa kokonaisluvuilla. Kokonaislukutulos antaa vääristyneen kovan urheilijan taidoista ja ”oikeasta tuloksesta”. Esimerkiksi viimekuussa kun kaksi WVU urheilijaa kumpikin ampuivat samassa kisassa 599, oli Laurin tulos 627.4 ja Molly McGhinin 622.0. Ainoa asia, joka tulee mieleeni on, että yleisön, joka usein on kuitenkin tarkemmin lajia tuntematonta, on helpompi ymmärtää kokonaisluvut.

Nykyisillä nuorilla on paljon mahdollisuuksia. Vielä 15 vuotta sitten ampumalukio oli kova sana ja valmisti nuorta eteenpäin voimakkaasti. Sitten tulivat paikallisten koulujen akatemiat, nyt on yläkoululeiritys. Koko ajan lajiin panostava nuori voi valinnoillaan lisätä päivittäisvalmennuksen määrää ja laatua, jos vaan tietää, mitä on tarjoilla ja mihin omat rahkeet riittävät.

Jos Aleksi olisi 10 vuotta nuorempi tai minulla olisi nuori urheilija, tekisin kaikkeni, että selvittäsin hänen halut ja motivoisin käymään lukion niin, että stipendi irtoaisi. Motivaatio ja yhteisöllisyys ovat avaimia. Jotta täällä saa mahdollisuuden jatkaa opintoja ensimmäisen vuoden jälkeen, tulee päivittäistreenien olla minimissään 3h. Toki muutakin on, mutta treenivaade ei ole iso. Se kaikki, mitä täältä urheilija saavuttaa, on saavuttettavissa Suomessakin, mutta ei helpolla. Kannattaa aikankin selvittää, voisi tuo olla minun juttu.

Laurin juttu se on ja olen hänestä tavattoman ylpeä.