Leppa.fi logo uusiksi. 75 Suomenmestaruutta täyteen

Leppa.fi logo uusiksi. 75 Suomenmestaruutta täyteen

-Kun vein autoa teipattavaksi heinäkuussa, mietin pitkään laitetaanko oveen Leppa.fi tarraa vai odotetaanko elokuun kaksia SM-kisoja. Pyysin jättämään logon pois, vaikka tiimillä oli kasassa ”vain” 69 Suomenmestarruutta. Tiesin haaveen olevat lähes utopistinen, mutta saumaa kuitenkin oli, kertoi Marko.

Rosprint oli kuitenkin jo tulostanut ”vanhan” logon ja se oli hienosti teipattuna. Nyt kuitenkin teippaus menee siltä osin uusiki.

-Aikanaan sanoin, ettei oli kiva, jos kapteenina eläkkeelle jäänyt mies joutuu mainostamaan tiimiä ”luutnanttina”. Nyt olen saanut sielulleni rauhan, virnuili Marko.

Leppa.fi tiimin mestaruusjahti on ollut nopeaa. Ensimmäiseen tähteen kesti aikaa toki 4 vuotta ja se tuli Katariina Laineen 3×20 laukauksen Suomemestaruudella N20 -sarjassa 2014. Toinen tähti tuli Aleksin 10m makuujoukkeen myötä 7.4. 2018. Lauri ampui tiimin 75:nnen mestaruuden Mikkelissa 3×20 ls kisassa 10.8. 2019. Siis kolmennen tähden saaminen kesti 490 päivää!

Mistä tähdet tulovat logoon? Lue tähtien historiasta Leppa.fi vanha uutinen:

Uusi logo

18-10-2015

Leppa.fi on saanut logoonsa tähden.  Mistä on kysymys?

Brasilian jalkapallojoukkueen pelipaidassa on 5 tähteä, osoittamassa viittä saavutettua maailmanmestaruutta. HJK:n paidassa on kaksi tähteä osoittamassa seuran saavuttamaan kahtakymmenta (nyt 27) Suomenmestaruutta.

Leppa.fi alkoi käyttämään myös tähteä logon yllä. Leppa.fi sai tähden 25:nnstä  Suomenmestaruudesta. Nyt mestaruuksia on 37, joten matka on vielä pitkä eli 13 mestaruutta toiseen tähteen.

Käy katsomassa Suomenmestaruudet tästä:

2 thoughts on “Leppa.fi logo uusiksi. 75 Suomenmestaruutta täyteen

  1. No nyt on kapteenin sielun rauha varmistettu, vieläkin nettisivujen logokin saa ylennyksen niin kyllä kelpaa. Komiaa, onnittelut!

Vastaa käyttäjälle Marko Leppä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *