EM2023 Valinnat. Ei pistooliampujia kisoihin. Kaikki Leppa.fi tiimistä mukaan

Suomen Ampumaurheilulitto on julkaissut valinnat ilma-aseiden EM-kisoihin Tallinnaan 5.-13.3.2023. Valinnat noudattavat valintarajoja ja näin ollen vain tytöissä nähdään joukkue ja aikuiset saavat yhden joukkueen mixet teamiin. Koko Leppa.fi tiimi on paikalla, sillä kaikki kolme urheilijaa valittiin ja Marko toimii toisena kilpailunjohtajana. – Harmittaa, ettei saatu mukaan kolmatta poikaa, mutta olen erittäin iloinen tyttöjen tasonnostosta ja siitä, että sinne läheteään 6 tyttöä. Osa oikeasti kilvoittelemaan mitaleista, osa saamaan arvokasta kisakokemusta, jota jatkosssa tarvitaan, sanoo Marko.

-Entisenä pistooliampujana ja maajoukkuevalmentajana olen erittäin huolissani pistooliammunnan tämän päivän tilanteesta. Vielä viime vuonna EM-kisoissa ampuivat Ella Hakala ja Joonas Kallio ja vuotta aiemmin Kroatisassa samat lisättynä Karri Turusella. Kyse ei ole siitä, etteikö Suomella olisi lahjakkaita, känsainvälisen tasoisia urheilijoita, vaan siitä miten heidät saadaan motivoitua mukaan tulokselliseen toimintaan. Jokin tässä mättää pahasti. Liitossa kannattaa hiukan pohtia historiaa, miksi tähän tilanteeseen on tultu, hasstatella urheilijoita, mitä on tapahtunut, myöntää tehdyt virheet ja laiminlyönnit ja pyrkiä aloittamaan puhtaalta pöydältä, jonka uskon Villen johdolla, Johnin vetämänä olevan mahdollista, sanoo Marko ja jatkaa, että vai onko lajissa menossa harkittu alas-ajo, johon viittasin viittasin lokakuussa?
Leppä tarkoittaa viittauksellaan kirjoitustaan ”Ampumaurheilulla ei ole tulevaisuutta Suomessa” 27.10.2022.
EM valinnat:
HEISKANEN Essi PieksA
HYRKÄS Emmi Hahlo
KASI Aleksi IMAS
KEMPPI Viivi MyA
LEPPÄ Aleksi HAS
MYLLYS Sonja Hahlo
ROSENLEW Alexandra ESF
SUOMUS Tuulevi VihAs
SYRJÄ Lauri AsAs
TERKOLA Minea SaSA
