OK valinnat. Aleksi olympialaisiin ensimmäisessä valintakorissa

Suomen Olympiakomitean hallitus on tiistaina iltapäivällä pitämässään kokouksessa valinnut ensimmäiset urheilijat Pariisin vuoden 2024 olympialaisiin. Valinta kohdistui myös Aleksiin, joka hankki Suomelle olympiapaikan kesällä ammutuissa MM-kisosta.
-Hieno homma, että tulee valituksi ja vielä näin aikasessa vaiheessa. Onhan se nyt sitten varmistus, että kisoihin lähdetään. Onhan tämä nyt ollut unelma jo pienestä asti päästä olympialaisiin. Nyt vaan heinäkuuta ootellessa, kertoi Aleksi.

-Tämä oli meidän toive olympiakomitean suuntaan. Valinnan julkaisu jättää spekulaatiot omilleen ja suo urheilijalle rauhan keskittyä kauden päätapatumaan ilman, että tarvii miettia valintoihin liittyviä asioita. Aleksilla on hyvä draivi päällä ja tulokset ja tekeminen on huippu-urheilijatasoa. Koko vuosi on käyty läpi asiantuntijoiden kanssa ja sävelet ovat selvät, kertoo valmentajaisä Marko ja jatkaa, että nyt kartoitamme, millä ilmakiväärillä Aleksi kauden aikoo ampua. Meillä oli kokeilussa Turussa uusi Steyr, joka on osoittautunut hyväksi. Kokeilua jatketaan vielä muillakin merkeillä ennen lopullista päätöstä.
– Urheilija voi saavuttaa henkilökohtaisen paikan tulosrajan tai rankingin perusteella, tai hän voi saavuttaa maapaikan. Noudatamme joustavan valinnan periaatetta eli urheilijoita valitaan sitä mukaa, kun he täyttävät kriteerit. Joustava valinta antaa kärkiurheilijoillemme työrauhaa kesää kohti mentäessä, olympiajoukkueen johtaja Leena Paavolainen sanoo Olympiakomitean sivuilla.
Ensimmäisessä korissa olympialaisiin valitut urheilijat:
nsimmäisessä valinnassa valittiin
Ampumaurheilu:
Skeet: Eetu Kallioinen, Ala-Hämeen Ampujat
Pienoiskiväärin asentokilpailu ja ilmakivääri: Aleksi Leppä, Haminan Ampumaseura
Purjehdus:
ILCA 7: Kaarle Tapper, Helsingfors Segelklubb
Nacra 17: Sinem Kurtbay & Akseli Keskinen, Nyländska Jaktklubben
Yleisurheilu:
400 m aitajuoksu: Viivi Lehikoinen, HIFK-friidrott, Helsinki
Maraton: Camilla Richardsson, Esbo Idrottsförening
Seiväs: Wilma Murto, Salon Vilpas
Moukari: Silja Kosonen, Turun Urheiluliitto
20 km kilpakävely: Aku Partanen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet

4 thoughts on “OK valinnat. Aleksi olympialaisiin ensimmäisessä valintakorissa”
Loistavaa Aleksi
Loistavaa, OK:lta viisaat valinnat (Ale ja Eetu)!
Aivan huippua! Kovalla työllä ansaittu paikka 💪
Onnittelut,tavoite on saavutettu siltä osin.Kaikkea hyvää tulevalle vuodelle.