Laurin viikko: Kaikki toimii rasvattuna

Laurin viikko: Kaikki toimii rasvattuna

Viikolla oli kaikenlaista tapahtumaa. Kisat Kentuckya vastaan oli tällä kertaa kotiradalla, väkeä oli hyvin paikan päällä katsomassa, tapahtumana ihan erilainen kuin kotimaan kisat ja mukava ampua kun väkeä on oikeasti seuraamassa. Tosin ei se 100-päinen yleisö suuri oli verrattuna viime NCAA:n mestaruuskisoihin, jotka ammuttiin 2019 Coliseumilla, ja seuraamassa oli yli 2000 katsojaa. Tänä vuonna paikalle odotetaan suunnilleen samaa määrää, ja tietenkin suurin osa WVU:n kannattajia.

Omalta osalta kisa oli ilmakiväärin osalta jälleen perusvarma suoritus, mutta pienoiskiväärillä jäi vielä parantamisen varaa. Kuten jo aikaisemmin sanottu, niin ollaan tehty muutoksia omaan suorittamiseen, mutta itse tekeminen on todella laadukasta.
Ei ole oikeastaan ollut vielä yhtäkään päivää, että jokin olisi pielessä tai jostain asiasta ei tykkäisi. Porukka on hyvä ja ajan viettäminen ampujaporukalla on tosi mukavaa, kun on hyvä henki. Tässä on oikeasti joukkuehenkeä ja jokainen antaa oman panoksensa, että joukkue pärjää. Tähän asti se on ainakin pärjännyt oikein mukavasti, vielä olisi jäljellä oman konferenssin mestaruuskilpailut ja sen jälkeen huipennus NCAA mestaruuskisoissa kotiradalla. Olen ollut myös otettu siitä, että valmennus on luottanut minuun ja olen saanut ampua laskettavassa joukkueessa kaikissa kisoissa tähän asti, vaikka olenkin joukkueen uusin jäsen ja vasta sisään päässyt.

Kaikki täällä toimii ja miksikös ei toimisi kun ammattilaiset ovat asialla. Jokaisella osa-alueella, oli sitten kyse opinnoista tai urheilusta niin aina on parasta mahdollista asiantuntijuutta tai avustusta tarjolla.
Viikko on maanantaista perjantaihin aina hyvin samanlainen, koulu alkaa aamulla klo 8 ja varsinaiset luennot ja tunnit päättyy 12-13 aikoihin. Harjoitukset, joihin on velvollisuus osallistua, ovat joka päivä koulun jälkeen, ja fysiikkatreenit on kaksi-kolme kertaa viikossa. Tietenkin oma lukujärjestys ja harjoittelu rakennetaan jokaiselle henkilökohtaisesti ja jos ei saada sopimaan niin sitten harjoitellaan eri aikaan, mutta paras tilanne on että joukkue harjoittelee yhdessä.

Illat menee yleensä aina kouluhommia tehdessä. Viikonloppuna on yleensä kisat, mutta jos ei ole niin harjoitellaan tai pidetään vapaa viikonloppu, riippuen aina tilanteesta. Vapaalla, yllätys yllätys tulee tehtyä kouluhommia valmiiksi, mutta aina niitä on joutuu myös arki-iltaisin tekemään. Mutta en valita sillä on mukava että on tekemistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *