OK: Perinteinen huippu-urheilu ja elämäntapalajit voivat oppia paljon toisiltaan – ”Kelpaisi monelle lajille esimerkiksi”

OK: Perinteinen huippu-urheilu ja elämäntapalajit voivat oppia paljon toisiltaan – ”Kelpaisi monelle lajille esimerkiksi”

Suomen Olympiakomitea – Wikipedia

07.05.2021 | HUIPPU-URHEILUHUIPPUVAIHEEN OHJELMA

Perinteinen huippu-urheilu ja elämäntapalajit voivat oppia paljon toisiltaan – ”Kelpaisi monelle lajille esimerkiksi”

Kimmo Yli-Jaskari on toiminut Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön yhdyshenkilönä monelle uutena suomalaiseen huippu-urheilujärjestelmään liittyneelle lajille. Rullalautailun kanssa yhteistyö on syventynyt. Uudenlainen ajattelutapa antaa virikkeitä puolin ja toisin.

Olympiakomitean verkkosivuilla on tällä viikolla pureuduttu kolmeen saman suuntaisessa tilanteessa olevaan lajiin: rullalautailuunbreakdanceen ja freeskihin. Kaikki kolme lajia ovat tulleet viime vuosina mukaan suomalaiseen huippu-urheilujärjestelmään, vaikka niiden juuret ovat ns. elämäntapaurheilussa, eikä niitä herkästi mielletä huippu-urheiluksi sanan perinteisessä merkityksessä – edes lajien sisällä.

Kesällä käytäviin Tokion olympiakisoihin otettiin mukaan neljä täysin uutta lajia: karate, kiipeily, lainelautailu ja rullalautailu. Näistä karaten perinteet ovat perinteisen huippu-urheilun näkökulmasta pidemmät, ja laji kuului jo aiemmin esimerkiksi Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön tukiohjelmiin. Muiden mainittujen lajien perinne ja juuret ovat jossain ihan muualla.

Huippu-urheiluyksikön lajiryhmävastaavista Kimmo Yli-Jaskari nimettiin yhdyshenkilöksi Tokion uusien lajien suuntaan. Kiipeily ja rullalautailu toimittivat Huippu-urheiluyksikköön huippu-urheilusuunnitelmansa ja tulivat lajien kehitys- ja tukiprosessin kautta mukaan suomalaiseen huippu-urheilujärjestelmään. Rullalautailu on päässyt myös Huippu-urheiluyksikön tukiohjelmiin.

– Olen kokenut rullalautailun kanssa toimimisen erittäin positiivisesti. Siellä on vähän erityyppistä suhtautumista, ja lajissa on yleisesti positiivinen vire päällä. Olen kokenut yhteistyön miellyttävänä.

”Emme me ole lähteneet tuputtamaan omaa ajatteluamme”

Yhteistä kaikille Huippu-urheiluyksikön kanssa yhteistyöhön päätyneille ”elämäntapalajeille” on se, että perinteisemmän huippu-urheiluajattelun ja lajien erilaisen perinteen välimaastosta on löydetty yhteistä tarttumapintaa. Avain yhteistyöhön on se, että syvälle lajeihin juntattu dna ei muutu radikaalisti tai varsinkaan väkisin.

Freeskin päävalmentaja Jussi Mononen kiitteli Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan tutkimus- ja kehitysjohtajaa Olli Ohtosta siitä, että tämä on ensiksi halunnut oppia tuntemaan lajin paremmin ja vasta sen jälkeen tarjonnut ajatuksiaan kehityssuunnista.

Breikkiliiton puheenjohtaja Ramona Panula puolestaan kiitteli OlympiaCastissa vuolaasti lajiryhmävastaava Olli-Pekka Kärkkäistä ”Miten voimme auttaa teitä?” -tavasta, jolla hän on lajia lähestynyt. Lähestymistapa ei ole Panulan mukaan ollut samanlainen kaikissa maissa, mikä on asettanut esteitä yhteistyölle.

Ja rullalautailussa otetaan syksyllä iso askel kohti järjestäytyneempää toimintaa, kun Sammon keskuslukiossa käynnistyy skeittilinja. Kuvioon liittyy myös lajissa historiallinen valmentajien osaamisen kehittäminen ja koulutus, minkä turvin Samu Karvonen ja Jussi Korhonen alkavat ottaa valmennuksesta vastuuta lajissa, joka ei ole käytännössä aiemmin edes tuntenut termiä valmentaja.

Aivan kuten Ohtosella tai Kärkkäisellä, myös Yli-Jaskarilla tausta on perinteisessä huippu-urheilussa, eritoten ampumaurheilussa. Kun täysin toisenlaisesta lähtökohdasta tulevan lajin kanssa tunnustellaan mahdollisuuksia yhteistyöhön, sensorit täytyy olla valppaina puolin ja toisin.

– Emme me ole lähteneet tuputtamaan lajeihin omaa ajatteluamme. Ei kannettu vesi kaivossa pysy – kyllä sen halun ja toiminnan täytyy lähteä lajista itsestään. Lajiryhmävastaavatoiminnan onnistuminen on hyvin pitkälti kiinni siitä, millaisia vastinpareja lajien parista löytyy. Jos lajilla ei ole omaa halua, intoa tai tekijöitä kehittyä, meidän tukemismahdollisuutemme ovat pienet, Yli-Jaskari huomauttaa.

Kilpailuetua saatavissa pieninkin askelin

Samaan aikaan täytyy osata ottaa huomioon tilanne lajien kansainvälisessä kilpailussa. Kun Huippu-urheiluyksikkö jakaa lajeille tehostamistukea, kriteereissä korostuvat huippuvaiheessa olevien urheilijoiden menestyspotentiaali, lajin oman huippu-urheilutoiminnan laatu ja lajin oma resursointi huippu-urheilutoimintaan.

Vakiintuneessa lajissa, kuten vaikkapa yleisurheilussa, kansainvälistä kilpailuetua olisi vaikea saada käynnistämällä tyhjästä valmentajakoulutus. Rullalautailussa tai vaikkapa breakdancessa, jossa on otettu samanlaisia askeleita, kilpailuetua sen sijaan on saatavissa. Itse asiassa tämän suuntaiset liikkeet järjestelmän kehittämisen suunnassa ovat jopa edistyksellisiä globaalissa vertailussa.

– Jos emme olisi lähteneet tukemaan sitä, näitä innokkaita kavereita (Karvonen ja Korhonen) ei olisi välttämättä saatu koulutukseen. Lajilla oli kaverit ja ajatukset valmiina – ei se ole tullut meidän pakottamana tai ajamana. Kehityksen täytyy lähteä lajin omasta halusta, ja meidän työmme täytyy kunnioittaa lajin perinteitä, luonnetta ja sisältöä, Yli-Jaskari korostaa.

– Näen, että näillä liikkeillä on kilpailuetua saavutettavissa. Esimerkiksi tämä skeittilinja; Ruotsissa on kokonainen skeittilukio, mutta muuten ei ole ainakaan tiedossa, että vastaavanlaisia olisi muualla olemassa. Siinä mielessä Suomessa ollaan eturintamassa. Siinä on hyviä mahdollisuuksia kehittyä.

Sanat kuten huippu-urheilu, valmennus ja jopa harjoittelu sen perinteisimmällä määritelmällä ovat vieraita monelle laji-ihmisellekin. Siitä huolimatta rullalautailusta löytyy tälläkin hetkellä esimerkkejä kokonaisvaltaisesta huippu-urheiluprosessista. Eikä tarvitse katsoa edes oman maan edustajien ulkopuolelle.

– Jos ajatellaan Lizzie Armanton tekemistä, se on jo ihan puhdasta huippu-urheilutekemistä. Siellä on tarkasti mietitty fyysinen harjoittelu, lihashuolto, psyykkinen harjoittelu ja ravitsemus. Ei se ole pelkästään rullalaudan kanssa temppuilua, vaan siellä on kokonaisuus otettu huomioon. Ei Lizzien harjoitteluprosessi isommin poikkea minkä tahansa muun lajin nykyaikaisesta harjoittelusta, Yli-Jaskari valaisee.

– Lizzie toki onkin merkittävimpiä naisskeittaajia maailmassa. Hänen taustallaan on Carl Harris, jolla on oma managerointifirma, jonka asiakkaina on jo pitkään ollut esimerkiksi lumilautailijoita Japanista. Lumilautailussa kulttuuri on kehittynyt tähän suuntaan jo aiemmin. Carlin kautta ne opit ovat menneet Lizzielle. Skeittauksessakin on jo vahvoja huippu-urheilullisia elementtejä ihan maailman huipulla.

Lizzie Armanto kuuluu maailman parhaisiin skeittaajiin. Kuva: Dan Sparagna
Lizzie Armanto. Kuva: Dan Sparagna

Myös perinteisillä lajeilla opittavaa

Yhtälö ei mene vain niin päin, että vakiintunut huippu-urheilujärjestelmä antaa ja uudet lajit ottavat. Juna kulkee myös toiseen suuntaan. Yli-Jaskari nostaa esimerkiksi Samuli Heinon ideoiman Chasing the Spot -hankkeen, jolla on rahoitettu suomalaisskeittaajien olympiapaikkojen tavoittelu.

– Se kelpaisi monelle lajille esimerkiksi siitä, kuinka varainhankintaa urheilun tueksi on toteutettu. Siinä on ollut ihan uuden tyyppistä ajattelua. Se oli viimeisen päälle hyvin vedetty juttu, joka pohjautui vahvaan viestinnälliseen osaamiseen. Voi toki olla, että skeittaukseen on helpompikin löytää tukijoita kuin moneen muuhun lajiin, mutta siinä oli mallia laajemminkin. Ihmiset lajin parissa ovat keskimäärin positiivisia, avoimia, fiksuja ja oma-aloitteisia.

Syksyllä Sammon keskuslukiossa alkava skeittilinja on hyvä esimerkki siitä, kuinka rullalautailun kaltaisissa elämäntapalajeissa kokonaisuus hahmotetaan. Linjalla kulkee vahvasti mukana viestintä.

– Videoiden tekeminen on tässä lajissa toki luontaista, ja niitä on tehty jo pitkään. Sitä kautta on myös kaupallisia kulmia. Sieltä on tullut vahvaa osaamista, ja moni laji voisi ottaa siitä ajattelutavasta oppia, tarkkuuslajien ja rullalautailun lisäksi melonnan ja soudun lajiryhmävastaavana toimiva Yli-Jaskari pohtii.

– Lumilautailussahan on ollut samantyyppisiä elementtejä. Monessa olympialajissa tämä puoli on aika lapsenkengissä. Ei ole jonoksi asti sellaisia ihmisiä, jotka voisivat samalla tavalla tehdä nykyaikaista varainhankintaprosessia.

Huippu-urheilun pitkästä perinteestä erottautuvissa elementeissä ja niiden hyödyissä olisi ajateltavaa urheiluyhteisössä myös laajemmin. Myös urheilutekemisen puolella.

– Vaikka esimerkiksi rullalautailussa sitä tekemistä ei koeta harjoitteluksi, siihen tekemiseen – käytännössä kuitenkin pitkälti harjoitteluun – käytetään hemmetisti aikaa. Ei siellä lasketa tunteja, mutta tuntimäärät ovat ihan huikeita. Jos haluaa kehittyä, lajitekemisen määrillä on iso merkitys. Tavallaan elämäntapa johtaa siihen, että määrällisesti päästään tasolle, joka voi mahdollistaa menestystä.

– Toinen oleellinen tekijä on tietysti se, miten tehdään. Ei se pelkästään riitä, että tulee tunteja paljon. Järjestelmällinen ja suunnitelmallinen eteneminen voisi tuottaa monessa kohdassa paremman tuloksen, Yli-Jaskari puntaroi.

Ajattelun aihetta tuo myös urheilijoiden oma-aloitteisuus.

– Tähän asti valmennus on perustunut käytännössä vertaistutorointiin. Sitä voisi hyödyntää enemmän myös perinteisissä lajeissa. Kun ei ole ollut perinteistä valmennusta, urheilijat ovat jakaneet paljon keskenään kokemuksia, kuinka temppu tehdään, Yli-Jaskari huomauttaa.

– Sitä on toki tehty vähän pakon edessä, mutta sitä pystyisi varmasti hyödyntämään myös muissa lajeissa enemmän. Urheilijat voisivat olla tiiviimmässä vuorovaikutuksessa hyvistä käytänteistä ja haasteiden ratkomisesta.

Artikkelin pääkuva: Vantte Lindevall

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.